Varhaisperunaa saatavilla

Timo varhaisperunan nosto on käynnistetty 8.6. ja löydät meidän kuokalla nostetun perunan osalta myyntipisteitämme sekä tilamyymälästä. Annabellan toivotaan kasvavan riittävän suureksi juhannukseksi.

Valitettavasti siikli lajiketta ei meillä tänä vuonna ole valikoimissa.

Mansikkakesä 2026 käynnissä

Kesän 2026 mansikan poiminta aloitettiin 26.5. ja siitä asti on meillä mansikkaa ollut saatavilla. Alkukesän mansikat ovat parhaimmillaan sellaisenaan syötäväksi ja juhlien ykkösherkku niin leivonnaisissa kuin kakuissakin. Omasi löydät meidän tilamyymälästä ja myyntipisteiltämme. Osa pisteistä on jo avoinna ja loputkin aukeavat kesäkuun toisen viikon aikana. Tarkat tiedot pisteistä löydät täältä…

Pääsadon arvioimme osuvan noin kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkupuolelle. Kannattaa seurata meidän some kanavia.

Tilamyymälä ja Ylöjärven piste etsivät myyjää

Kesän rekrytilanteen muuttuessa on vapautunut Ylöjärven pisteelle avoin myyjän paikka. Hae laittamalla hakemus nettisivuiltamme.

Tilamyymälään kaipaamme osa-aikaista myyjää (n.20-25 h/vko). Tilamyymälän myyjän tulee olla täysi-ikäinen ja omata hygieniapassin lisäksi anniskelupassin. Laita hakemuksesi sivuiltamme.

Emme valitettavasti pysty vastaamaan puhelintiedusteluihin.

Kesän 2026 iloiset marjanmyyjät on valittu

Tänä vuonna saimme yli 400 hakemusta eripaikkakunnalla oleville marjanmyyntipisteillemme. Ihanaa, että tarjoamamme työ kiinnosti näin montaa henkilöä! Emme valitettavasti pystyneet haastattelemaan kuin murto-osan hakijoista ja todella moni potentiaalinen hakija jäi tällä kertaa haastattelujen ulkopuolelle. Valituille on ilmoitettu valinnoista ja he ovat ottaneet työn vastaan.

Muutoksia toki voi aina tulla, jolloin palaan hakemusten pariin. Meillä ei rekrytoinnissa ole käytössä ohjelmistoja, jonka kautta pystyisimme vastaamaan jokaiselle hakijalle erikseen.

Kesätyöntekijöiden haku käynnissä

Oletko pirteä, sosiaalinen ja itsenäiseen työskentelyyn kykenevä tyyppi? Hae meille marjanmyyjäksi. Lisätiteoja ja hakemuslomakeen löydät https://mattilanmarjatila.fi/meille-toihin/

Hakuaika päättyy 10.2.2026

Kevään ja kesän ryhmämatkat sovitaan nyt!

Toimitko matkavastaavana yhdistyksessäsi tai onko sinulla porukka joka miettii yhteistä reissua keväälle tai ensi kesälle? Marja- ja viinitila on oiva kohde ryhmille. Meillä pääset tutustumaan toimintaamme tilaesittelyn kautta ja / tai maistelemaan tuotteitamme yritystarinoita kuunnellen. Ryhmätuotteemme ovat tarjolla 10 -40 henkilön ryhmille. Varaa oma vierailusi nyt p. 040 7552850 tai info@mattilanmarjatila.fi

Arkilounaasta – buffetpöytään ruokailut tilauksesta ryhmille. Kahvitukset ja viinimaistelut sekä tilaesittelyt. Suomeksi ja Englanniksi sekä sovittaessa Venäjäksi / Ukrainaksi. Ota yhteyttä!

Haetaan toimistotyöntekijää

Oletko toimiston velho? Hallitset maatalousosakeyhtiön kirjanpidon tilinpäätöksineen, osto- ja myyntireskontran sekä palkanlaskentaa. Excel työkaluna ei aiheuta harmaita hiuksia. Meillä pääset tekemään asioita monipuolisesti sesongin mukaan eri asioihin keskittyen.

Katso lisää ja laita hakemus tulemaan nettisivuiltamme täyttämällä työnhakulomake.

Mehustuskausi päättyy

Maanantaina 6.10.2025 puristellaan viimeiset omenat. Jos jäit vielä puristusta vaille, niin ole yhteydessä suoraan puhelimitse p. 0407552850. Voimme puristaa marjojen puristuspäivinä ensimmäisenä esim. omenoita tai rypäleitä.

Tiesitkö, että marjat kannattaa pakastaa ennen puristamista, jolloin niiden mehusaanto paranee.

Tilamyymälän aukioloajat muuttuvat 18.8. alkaen.

Tilamyymälä on avoinna 18.8. alkaen ma-pe klo 12-18, La klo 10-16. Sunnuntaina suljettu.

Mustaherukat parhaimmillaan

Nyt on aika säilöä mustaherukat. Helteen johdosta marjat kypsyvät nyt ennätys nopeasti. Löydät herukat tilamyymälästä ja pisteiltämme. Osalle pisteitä kannattaa tehdä varaus. p. 0407552850